Trail Cup tarjosi vauhdikasta menoa Lamminpään poluilla

Lamminpään Hippa–stagen aurinko, neulaspolut ja moninaiset arvontapalkinnot hellivät polkujuoksijoita Inov-8 Trail Cupin toisessa osakilpailussa tiistaina. Tällä kertaa järjestettiin myös lasten kilpailu alle 12-vuotiaille, joten tapahtuma keräsi Lamminpään harjulle polkujuoksusta kiinnostuneita aina vauvasta vaariin. Kokonaisuudessaan tapahtuma keräsi noin 150 osallistujaa eli runsaasti enemmän kuin viikko sitten Toivion avauskilpailussa.

Kärkijuoksijat pitivät Ari-Pekka Lassilan johdolla kuuden kilometrin radalla todella tiivistä tahtia juosten alle 23 minuuttiin. Etenkin Lassilan voittoaikaa 21.34 voidaan pitää varsin mäkisellä ja paikoin todella teknisellä radalla erittäin kovana, kilometrivauhdin ollessa keskimäärin noin kolmea ja puolta minuuttia. Toiseksi kilpailussa sijoittui uusi nimi Eetu Savolainen Ikaalisten Nousevasta Voimasta, joka suunnistajana hallitsi Lamminpään polut varsin mallikkaasti. Kolmas oli avauskilpailussa neljänneksi sijoittunut KeparDIn Tuomo Istolahti.

Naisissa Toivion avauskilpailun kaksi parasta olivat myös Perheliikuntakeskus Hippa –stagen ketterimpiä. Naisten keskinäinen järjestys kuitenkin vaihtui, kun Pyrinnön Heidi Haapasalon jätti KeparDIn Tiia Miettisen tällä lkertaa toiseksi. Kolmas sija meni cupin kokonaiskilpailun viime vuonna voittaneelle Sonja Kyrölälle, joka toipuu vielä häntä talvella vaivanneista vammoista.

Ensi viikon tiistaina 10.5 Trail Cup jatkuu Kaupin Urheilupuistossa Nippeli–stagella. Täysin uusittu 5 kilometriä pitkä reitti kulkee Kaupin urheilukentiltä Näsijärven rannan kautta Pirunvuorelle ja takaisin.

Tervetuloa mukaan!

Inov-8 Trail Cup Tampere II-osakilpailu, Lamminpään maja, 6km

Tulokset:

Miehet:

  1. Ari-Pekka Lassila, Koovee, 21.34
  2. Eetu Savolainen, Nouski, 22.19
  3. Tuomo Istolahti, KeparDI, 22.28
  4. Ville Parkkinen, KeparDI, 22.34
  5. Pekka Itävuo, Sajaniemen Sonnit, 22.52

Naiset:

  1. Heidi Haapasalo, Tampereen Pyrintö, 25.14
  2. Tiia Miettinen, KeparDI, 26.02
  3. Sonja Kyrölä, KeparDI, 26.36
  4. Terhi Pollari, Pikkukova + Kebab, 27.06
  5. Jonna Öblom, OK Raseborg, 27.16