Lassila ja Kyrölä voittoihin Trail Cupin kolmannessa osakilpailussa

Teksti: Anton Kuukka, kuva: Heikki Virekunnas

Mukavia osallistujamääriä keränneen Inov-8 Trail Cupin kolmas osakilpailu juostiin Hervannassa, Suolijärven maastoissa. Vajaan seitsemän kilometrin reitti koetteli juoksijoiden kuntoa jyrkkine nousuineen. Paikoin juurakkoinen ja kivikkoinen juoksualusta haastoi myös kaikkein kovimpien polkukiitureiden juoksutekniikkaa. Kaiken kaikkiaan matkaan lähti yli satapäinen osallistujajoukko.

Naisten kilpailu ei tällä kertaa ollut yhtä tasainen kuin edelliskerroilla. Voittoon juoksi Sonja Kyrölä KeparDin väreissä. Kyrölä nousi kärkeen jo hyvissä ajoin ja piti johtopaikan maaliin asti. Toisen sijan nappasi hiihtäjänä paremmin tunnettu Annmari Viljanmaa ja pronssille rutisti Lotta Karhola.

Miesten kilpailu oli tiukempi. Alkumatkasta porukkaa vetänyt tšekkiläissuunnistaja Michal Hubáček joutui loppulenkillä päästämään Ari-Pekka Lassilan ohitseen, joka uusi viime viikon voittonsa. Hubáček onnistui pitämään kakkostilan itsellään. Myös kolmossijasta käytiin tiukka otatus Mikko Knuuttilan ja Jere Ahosen kesken. Tämä kamppailu kääntyi lopussa Knuuttilan eduksi.

Inov-8 Trail Cup jatkuu ensi tiistaina 26.5. Hervannan laskettelukeskuksen hienoilla poluilla. Sarjan viimeinen osakilpailu juostaan 2.6. Niihamassa. Tule testaamaan kuntoasi, sekä polkujuoksutaitoasi ja haasta kaverikin mukaan!

Tulokset

Top 5 Miehet

  1. Ari-Pekka Lassila 25.22
  2. Michal Hubáček 25.38
  3. Mikko Knuuttila 26.04
  4. Jere Ahonen 26.06
  5. Jouni Heinonen 26.47

Top 5 Naiset

  1. Sonja Kyrölä 29.49
  2. Annmari Viljanmaa 31.04
  3. Lotta Karhola 31.13
  4. Terhi Kollari 32.05
  5. Eeva Nurmi 32:56

Kaikki tulokset