Sarja polkaistiin käyntiin Lamminpäässä

Polkujuoksusarja Inov-8 Trail Cup polkaistiin tiistaina käyntiin Lamminpään ulkoilumajalla viileässä, mutta aurinkoisessa säässä HieroJari-stagen merkeissä. Kuuden maissa ampaisi noin seitsenkymmenpäinen juoksijajoukko harjun poluille viitoitetulle kuuden kilometrin reitille. Reitti oli maastoon merkitty ilmeisen hyvin, koska ainakaan järjestäjien tietoon ei tullut yhtään reitiltäeksymistapausta. Maaliintulonsa jälkeen kisakuuluttajan haastattelemat juoksijat olivat kautta linjan tyytyväisiä tapahtumaan ja järjestelyihin ja sanoivat vilpittömästi suosittelevansa sitä kaikille polkujuoksusta kiinnostuneille. Rataa osallistujat pitivät paikoitellen haastavana niin teknisesti kuin fyysisestikin.

Lamminpään harjun kankaille merkitty reitti oli hyvin vaihteleva ja tuntui sopivan suunnistajille erinomaisesti, sillä kaikki osakilpailuisäntä HieroJarin lahjakortein palkitut olivat huippusuunnistajia. Miesten sarjan voittoon juoksi viime viikonloppuna suunnistuksen suurviestissä 10-milassa Kalevan Rastin väreissä voittoa juhlinut Juuso Metsälä. Kovimman vastuksen Metsälälle antoi Tampereen teknillisen yliopiston suunnistuskerho KeparDIa edustanut Tuomo Istolahti sekä Nouskin Mikko Knuuttila, jotka joutuivat loppumatkasta kuitenkin taipumaan Kalevan Rastin miehelle 15 ja 40 sekuntia.

Naisten sarjassa pääsivät Kangasala SK:n naiset juhlimaan kaksoisvoittoa järjestyksessä Outi Ojanen ja Heini Papinsaari. Eroa seurakavereiden välille jäi vain 19 sekuntia. Kolmanneksi kiilasi KeparDIn Sonja Kyrölä, häviten tänä keväänä suunnistuksen maailmancupissakin Suomen värejä kantaneelle Ojaselle 57 sekuntia.

Tampereen ketterimmät -joukkuekisassa kärkeä pitää ensimmäisen osakilpailun jälkeen hallussaan Tampereen Pyrintö.

Arvontapalkintoja jaettiin tietenkin myös runsaasti kaikkien osanottajien kesken, ja varsinkin Mikon leivän pussien osalta arpa suosii jatkossakin valitettavasti vain paikalla olijoita. Mikäli kokee itsensä onnekkaaksi ja mielii arvontapalkinnoille, kehoittavat järjestäjät juoksijoita odottamaan kisapaikalla palkintojenjakoa, joka pyritään jatkossakin suorittamaan noin tunti lähdön jälkeen.

Ensi viikon tiistaina samaan aikaan Tampereen taitavimman ja nopeimman polkujuoksijan tittelistä kamppaillaan Kaupin vanhalla huoltorakennuksella gopal-stagen merkeissä. Tapahtumaan on mahdollista ilmoittautua Trail Cupin kotisivujen ilmoittautumispalvelussa tai paikan päällä puoli kuuteen mennessä. Koska kokonaiskilpailuunkin lasketaan mukaan vain neljän parhaan osakilpailun pisteet, on kenellä tahansa vielä mahdollisuus ilmoittautua mukaan vuoden himotuimman polkujuoksutittelin metsästykseen. Yksittäisiin osakilpailuihin voi toki myös osallistua ilman sen suurempia tavoitteita.